Hei. Olen Carlie. Täytin kuudes maaliskuuta 13. Se on sama päivä, jolloin isäni, Jonathan, kuoli. Kun isän hautajaiset olivat ohi, muutin äitini, Rian, luokse pieneen mererantakaupunkiin pohjoiseen.

Koko matkan ajan olin tuijottanut ulos ikkunasta mitään näkemättömin silmin. Äiti yritti jututtaa minua, mutta kun ei saanut vastaukseksi mutinaa ja murahduksia, hän ei jaksanut edes yrittää enää. Kun sitten osuimme eräänkyltin kohdalle, jossa luki uuden asuinpaikkani nimi, huokaisin. Hope, 2990 asukasta. Se oli uusi asuinpaikkani.

  Kun tulimme pihaan, mittailin Rian (äitini) taloa katseellani. Pieni haaleankeltainen omakotitalo ei ollut muuttunut sitten viime näkemän. Vilkaisin Riaan epävarmasti, mutta nousin autosta kosteaan ilmaan. Hengitin syvään, ja lähdin kävelemään talo terassia kohti, vilkuillen samalla taloa hermostuneesti. En teinnyt, tuntisinko tätä taloa koskaan kodikseni. Se tuntui mahdottomalta kerrostalon jälkeen. Ei naapureita, jotka kolistelisivat rappukäytävässä, tai ilmoituksia bileistä alakerran asunnossa.

  Ria asteli ripeästi ovelle, ja kaivoi nahkatakin taskustaan kotiavaimen, työntäen sen lukkoon, jolloin ovi avautui narahtaen. "Tulehan nyt, Carl!" Ria kehotti minua, ja nyökkäsin kiireesti. Puolijuoksua menin läpi pihan, soran rapistessa kenkieni alla. Ria vilkaisi taivaalle. "Pian alkaakin kai sataa. Kai sinulla on sadetakki?" Ria tuumi, kysyen sadetakkini olemassaolosta. Nyökkäsin, potkaisten kenkäni jaloista, Rian odotellessa ahtaassa eteisessä yhä odottamassa. "Huoneesi on yhä yläkerrassa. Siivoilin sitä hieman, ja ostin uuden patjan sänkyysi. Vanha tuntui olevan melko epämukava." Rian selitti, hieman hermostuneena, selvästikin. En ollut juurikaan puhunut. "Kaikki on okei. Menen nyt, äiti" mutisin, vilkaisten eteisen vieressä olevaa keittiötä merkitsevästi. Nälkähän minulla oli, ja toivoin, että Ria tajusi sen, kuten näköjään tajusikin. Ria meni keittiöön kolistelemaan, vilkaisten silmäkulmastaan minua. Lähdin omaan huoneeseeni, hitaasti kavuten vanhat portaat ylös, lyhyen käytävänpätkän jälkeen käännähtäen oikealle, jossa huoneeni ovi oli avoimena. Astuin sisään, katsellen ympärilleni. Huone oli lähes muuttumaton, ja heitin tavarani ovan viereen, sulkien huoneen oven huolellisesti. Astelin ikkunalle, vilkaisten ulos. Tihkusade oli alkanut, mutta se ei häirinnyt minua ollenkaan.

Heittäydyin sängylleni, jonka patja todella oli vaihdettu. Myttäsin peiton vierelleni, käännähtäen kyljelleni, halaten peittomyttyä, kuin siitä olisi saanut voimaa. Tajusin kuinka tyhmältä saatoin näyttää, ja hyökkäsin seisomaan äkkiä, ja menin laukulleni. Päällimäiseksi olin laittanut vaatteeni, ja tungin ne sikin sokin kaappiini, jonka jälkeen tarkastelin muita omaisuuttani. Vilkaisin huonettani nopeasti. Yöpöydällä oli hyvä tila kirjoilleni. Laitoin kirjat siististi riviin pöydälle, vilkaisten kirjojani. Siinä ei ollut läheskään kaikkia, mutta minun oli pitänyt luopua osasta kirjojani. Ne olivat nyt tätini komerossa visusti suljettuna pahvilaatikkoon. Olin ottanut lempikirjani mukaani. Kaikki olivat Fantasiaa, joka oli aihe, joka miellytti minua aina, oli kirjailija sitten kuinka huono tahansa. Naurahdin ajatuksilleni, ja palasin laukulleni, ottaen muutaman valokuvan,asetellen ne työpöydälle, joka oli huoneen nurkassa. Valokuvissa esiintyivät vanhat kaverini, ja entinen kissani, Pretty, ja yksi kuva oli Jonathanistakin, vaikka sen katsominen teki kipeää. Nielaisin, huultani purren palasin purkamaan tavaroitani. Laitoin hammasharjani yöpöydälle, jotta muistaisin viedä sen vessaan. Muuta minulla ei ollutkaan, sillä uusia tavaroita haettiin täältä. Heittäydyin jälleen sängylleni, tälläkertaa selälleni, tuijottaen kattoon vaitonaisena. Mietin huomista koulupäivää, ja vilkaisin ikkunasta. Sade oli lakannut yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

En tajunnut ajan kulusta mitään, ennen kuin Ria tuli koputtamaan ovelleni. "Sisään" sanoin, virnistäen iloisesti. Ria ei tulisi sisään ilman koputtamista, ja tiesin sen. "Tuletko syömään?" Ria kysyi, ja nyökkäsin nopeasti, ja nousin, astellen Rian perässä nuhruiseen keittiöön, istahtaen korkealle baarijakkaralle, joka oli korkean tason vierellä. Se toimi ruokapöytänä, ja pidin siitä, ettei se ollut mikään kovin normaali ruokapöytä. Ria nosti pöytään omatekoista muusia ja kulhollisen jauhelihakastiketta, josta nousi herkullinen tuoksu koko keittiöön. "No, mitä pidit huoneestasi, Carl?" Ria kysyi, hymyillen aurinkoisesti. Melko ruskettuneet kasvot säteilivät iloa, enkä itsekkään voinut olla hymyilemättä. Vaaleanruskeat kiharat hiukset kehystivät äitini kasvoja, joka teki äidistä melko nuoren näköisen. Naurahdin hiljaa, lähes kuulumattomasti, ja laskin katseeni Riasta, ja aloin lappoa lautaselleni ruokaa. "Se on ihan kiva huone. Mitä nyt vähän tunkkaisen oloinen" vastasin, hymyillen yhä. "Tuuleta." Ria tuhahti, naurahtaen kuitenkin heleästi. "Mutta sitten tulee kylmä" murahdin, muka ärtyneenä, mutta hymy huulillani. Söimme hiljaisuudessa, jakun olimme syöneet, nousin pöydästä. "Kiitos. Käyn vielä vähän järjestelemässä vielä huonettani." virkoin, käännähtäen. "Muistakkin tuulettaa" Ria sanoi vielä perääni, nousten, ja alkaen korjata astioita pesukoneeseen.

Menin huoneeseeni, kääriytyen peittoon kuin toukka koteloonsa. Kello näytti ilta seitsemää. Harvinaista kyllä, minua nukutti, ja pian olinkin täydessä unessa. Heräsin kahden tunnin kuluttua. Tuntui, etten ollut nukkunut sekuntiakaan, mutta nousin, uupuneena. Astelin alakertaan, tai oikeammin raahustin, ja menin jääkaapille. Pimeys oli langennut ulkona, ja aloin valmistella itselleni iltapalaa. Otin jääkaapista palan ruislipää, ja pulitin leivän, laittaen puolikkaan pussukkaan takaisin. Voitelin leivänpuolikaani mahdollisimman nopeasti, ja seuraavassa hetkessä olinkin jo syönyt kuivahkon leivän.

Kipitin yläkertaan, ottaen kaapistani yöpuvun, vanhan ja nuhjuisen liian suuren T-paidan ja college-housut, vetäen ne päälleni. Raahauduin vielä pesemään hampaani, ja senkin tein vain hutaisten. Jätin hammasharjan peilikaappiin, ja menin takaisin huoneeseeni, heittäytyen sängylleni. Huomenna olisi ensimmäinen koulupäivä. Olin menossa kuudennelle luokalle, ja vatsassani kiersi. En tuntenut ketään, joten odotin kauhulla tulevaa päivää.